Ray Nichols & Sam

01.03.2013 - Ensimmäinen päivä De Luxessa

Rummutin hermostuneena autoni rattia vilkuillen sivupeileistä takana hinautuvaa traikkua. Sam oli selviytynyt tähän astisesta neljätuntisesta matkasta hienosti, eikä tietä ollut enää uuteen kotikaupunkiini puolta tuntia kauempaa. Olin välttämättä halunnut kyyditä ratsuni itse, ja paluumatka viikonlopun mittaiselta reissulta sujui tavanomaisen rauhallisissa merkeissä. Minua hermostutti kuitenkin ajo kaupungin keskustan läpi, sillä Sam ei ollut tottunut liikenteen pauhuun edellisessä kodissaan.

Olin löytänyt loistavan kaksion rauhalliselta paikalta ja sopivien etäisyyksien päästä Samin uuteen talliin, De Luxeen sekä ruoka-alan opintoihini nähden. Varakas isäni olisi ollut valmis maksamaan minulle kaiken, mutten halunnut elää toisten ihmisten siivellä vaan luoda oman elämäni niin kuin parhaaksi näin. Minua hiukan huoletti se, millaista porukkaa luksustallissa saattaisi pyöriä, mutta muuten tallipaikka oli ollut minulle kuin lottovoitto. Päätin pysähtyä vielä kerran harjaamaan ja jaloittelemaan Samia, olihan orin oltava upeimmillaan sen astellessa kaikkien nähtäville.

De Luxe oli totisesti nimensä veroinen. Laitumia jatkui silmänkantamattomiin, ja kaikki oli niin siistiä ettei paikan olisi uskonut olevan täynnä hevosia. Ohjasin kiiltävän autoni tallin seinän vierelle ja astuin ulos autosta sammutettuani moottorin. Tallin pihassa ei näkynyt ketään, mutta pian pihaan ilmestyi nuori nainen, jonka arvelin olevan tallin omistajan tytär. Nyökkäsin naiselle ja tämä muutti suuntaa astellen luokseni.

”Terve. Tietäisitköhän sä mistä tavoittaa tallin omistajan?”
Naisen ilmeestä päätellen asettelin sanani hieman oudosti. Tämä näytti tyrmistyneeltä eikä sanonut hetkeen sanaakaan, ennenkuin naurahti teennäisen pingoittuneesti ja avasi suunsa.
”Sä tarkoitat varmaan minua?”
Yskäisin yllättyneenä.
”Isabella, tallin omistajatar”, toinen lopulta esittäytyi ojentaen minulle kättään. Vilkaisin hieman huvittuneena huolella hoidettuja rakennekynsiä ja katsahdin naiseen vielä toisen kerran toivoen tämän olevan vain joku vitsi. Hänhän oli minuakin nuorempi.
”Ray. Mä olen tuomassa Samia tänne.”
Vasta silloin Isabella tuntui huomaavan auton takana odottelevan kuljetuskärryn.
”Säkö...toit sen sitten itse?”
Kurtistin kulmiani mutten tehnyt asiasta suurempaa numeroa. Miksen olisi tuonut?
”Jep. Mä otan Samin ulos niin ohjailes sä meitä sitten oikeeseen suuntaan.

Harpoin trailerin taakse ja laskin luukun varovasti alas. Hämmentyneenä omatoimisuudestani Isabella seisoi vieressäni kurotellen kaulaansa nähdäkseen uuden tulokkaan paremmin. Taluttaessani pitkästä matkasta uupuneen ruunikon kevättalven aurinkoon saatoin rehellisesti sanoa hevoseni olevan komea. Mustaa harjaansa heilauttaen se hirnahti kimeästi takatarhojen hevosille. Nämä nostivat päänsä ilmaan tervehtien uutta tulokasta. Joku ravasi portille uteliaana korvat hörössä.
”Minne me tästä jatketaan? Mä ajattelin harjata Samin ja viedä sen sitten ulos.”
Isabella nyökkäsi ja lähti viemään meitä sisälle talliin.

Talli oli tilava. Isabella katosi johonkin sanoen jonkun kyllä neuvovan meille tien tarhoille. Harjasin Samin kevyesti. Se puhalsi hiljaa ilmaa sieraimistaan tarkkaillen uutta ympäristöään.
”Täällä sä saat parempaa hoitoa kuin koskaan.”
Ori heilautti päätään kuin vastaukseksi. Naurahtaen kävin hakemassa edellisenä päivänä tallille tuomieni varusteiden joukosta Samille kevyen ulkoloimen ja lähdin taluttamaan oria ulos.

Pihalla vastaamme käveli nuori nainen, tällä kertaa ilmeisesti yhden hevosen omistaja. Viitoin toisen pysähtymään.
”Sori, tietäisitsä mihin mä voin Samin laittaa?”
Nainen katsoi minuun yllättyneenä.
”Miksi sä sen itse viet?”
Aloin ärsyyntyä samoihin kysymyksiin. Eikö luksustallilla saanut itse hoitaa omaa hevostansa?
”Kai mä nyt oman hevoseni tarhaan jaksan viedä”, naurahdin hieman kärttyisästi.
”Ai. En mä vaan tiedä, kysy joltain tallipojalta.”
Kurtistin kulmiani naisen kääntyessä pois päin.
”Hei muuten”, keskeytin toisen menon. ”On mulla ihan nimikin.”
Käännähdin ja lähdin taluttamaan hevostani sinne, missä ajattelin tarhojen sijaitsevan.

02.03.2013 - Stressitekijä

Oh fuck kuinka minä vihasinkaan Suomen talvea. Vaikka kevät alkoi joidenkin mielestä tehdä tuloaan, en voinut käsittää miten kukaan ylipäätään kestäisi vuodesta toiseen tätä helvetillistä kylmyyttä ja lunta. Miksi minä olin ylipäätään päätynyt muuttamaan Suomeen? Who knows. Pakkasta oli nytkin päälle kymmenen astetta, lunta sellaiset puolitoistametriä tienpenkoilla ja pohjoistuuli vinkui luissa ja ytimissä asti. Olisi tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja painua kotiin, mutta käytännössä tähän ei ollut mahdollisuuksia kun kotimatkan varrelle sattui ikävästi pitkä merimatka. Mikä näitä suomalaisia oikein vaivasi? Minä en nähnyt kevättä missään, saati sitten tuntenut noiden mitättömien auringonsäteiden lämpöä kiskoessani takkia vain tiukemmin ympärilleni.

Isabellan erittäin epäkäytännölliset rakennekynnet napsuivat raivostuttavasti pöydän pintaa vasten kilpaa seinällä raksuttavan kellon kanssa. Vääntyilin tuolissani selaillen jotain hemmetin kalliiden varusteiden kuvastoa ärsyyntyen joka napautuksella entistä enemmän. Toimettomuus turhautti, sillä minulla ei ollut mitään tekemistä Samin viettäessä ensimmäistä vapaapäiväänsä toisesta päästä Suomea tapahtuneen muuton jälkeen. Olin näes päättänyt antaa orille muutaman päivän vapaata matkan ja muutoksen rasituksista johtuen. Stressaantuneelta hevonen ei kuitenkaan vaikuttanut lainkaan, mutta minulla ei ollut mitään tehtävää kun siivouksestakaan ei tarvinnut huolehtia itse. Purin hammasta ja lämäytin lehden äänekkäästi pöydälle.
"Voisitko sä mitenkään lopettaa tota naputtelua?" äyskähdin tarkoittamattoman vihaisella äänellä. Minusta tuntui, että olin itse stressannut muuttoa enemmän kuin kukaan muu.
Isabella katsoi minuun yllättyneenä.
"Ai."
Pyyhkäisin kädellä kasvojani ähkäisten.
"Sori."
Istuimme hetken ihan hiljaa, minä sohvalla yrittäen hillitä patoutuneesta stressistä aiheutunutta raivopurkausta joita nykyään saattoi ilmaantua ihan tyhjänpäiväisistäkin asioista, Isabella toista kuvastoa selaillen ja hörppien välillä kulauksia kahvistaan. Kahvi. Siinä taas yksi asia jota en voinut käsittää. Suklaakahvi oli juomakelpoista, mutten tajunnut miten kukaan saattoi pitää siitä mustasta myrkystä. Venyttäydyin sohvalle pitkäkseni huokaisten raskaasti. Isabella nosti katseensa lehdestä ja avasi suunsa sanoakseen minulle jotain kun ovi yllättäen aukesi ja jotain kamalaa astui sisään. Kohottauduin hieman pystympään ja katsoin erittäin tyrmistyneenä huoneeseen säntäävää teiniä. Tämä tuskin vilkaisi minuun nalkutuksensa lomasta ja olisin halunnut vajota sohvaan niin syvälle etten kuulisi mitään päänsäryn aloittaessa hiljaisen jyskytyksensä. Minun oli saatava rentoutua jotenkin, ei tästä tulisi muuten mitään. Ilmeisesti tämä huoneeseen juuri astunut oli jotain sukua Isabellalle, ja sen saatoin huomata. Voihkaisin ääneen nousten istumaan ja hieroen ohimoitani. Ehkä olisi paras lähteä kotiin.

Huoneeseen ilmestyi lisää väkeä. Katsahdin viereeni istahtaneeseen naiseen kuin järkensä menettänyt (tai siltä minusta ainakin tuntui silmät seisoen ja hiukset sekaisin).

"Mä olen Miranda", tämä tokaisi ylipirteästi ja alkoi höpöttämään omista kullanmuruistaan innokkaan näköisenä. Mumahtelin jotain väliin kun sain suunvuoron. Havahduin vasta Mirandan katsoessa minuun odottavasti.
"Ömh...sanoitko sä jotain?"
Nainen tuhahti ja toisti esittämänsä kysymyksen.
"Mä kysyin kuka sä olet?"
"Ray Nichols, Sails Away aka Samin vastuuhenkilö, miten voin auttaa?"
Miranda ei näyttänyt ymmärtävän sarkastista vitsin tynkääni, en tosin itsekään jaksanut ymmärtää. Toinen katsoi minua kuin hullua ja päätin pelastaa itseni lähtemällä viimein pois.
"Mun pitää nyt mennä", sanoin nousten ylös. Miranda katsoi minuun hieman loukkaantuneen näköisenä kärttyisyydestäni. "Sori tää, hedari", selvensin virnistäen epätoivoisesti. Jatkoin matkaani ovelle.
"Mä menen nyt, ottakaa Sam sitten sisään."

05.03.2013 - Kisasuunnitelmia

"Mitä hittoa Sam?"
Lumessa riekkunut hevonen ei ollut sillä hetkellä edustavimmillaan mutta sitäkin tyytyväisemmän näköinen. Risainen loimi roikkui sen selässä puoliksi irronneena ja ori itse hillui keskellä tarhoja takkuisempana kuin naapurin mummon hiuspehko. Vihelsin hevosen luokseni tarkastaakseni ettei mikään muu ollut hassusti. Todetessani ettei näin ollut otin eläimen riimuun ja taputin sitä kaulalle kiroten kotikielelläni mystisesti riekaloituneen loimen. En voinut kuitenkaan olla hymyilemättä hevosen innokkuudelle, se oli selvästi ylpeä aikaansaannoksestaan. Pitihän miljoonaratsujenkin välillä irrotella.

Tallille oli tullut taas uusia tulokkaita sekä neli- että kaksijalkaisten muodossa. Olin yrittänyt tutustua kaikkiin parhaani mukaan mutten ollut päässyt tekemään tuttavuutta keneenkään kunnolla. Mukavaa juttuseuraa kaikki varmasti olivat, vaikka ajatusmaailmat poikkesivat joissain määrin omistani. Minua ihmetytti, mikä suomalaisia miehiä vaivasi kun he eivät hevosten parissa viihtyneet. Silloin tällöin pokkeuksiin saattoi törmätä, mutta viimeisestä suomalaisen hevosmiehen tapaamisesta oli jo aikaa De Luxen tallipoikia lukuunottamatta. Heidän kanssaan en edes vaivautunut juttusille.

Sam herätti minut ajatuksistani pukkaamalla rintaani päällään. Rapsutin kevyesti hevosen jaloa päätä ja viimeistelin jo jonkin aikaa kestäneen harjauksen.
"Mitäs me tänään tehtäisiin?" jutustelin hevoselle. Ori ei tuntunut välittävän hölinöistäni tuon taivaallista. Poistuin karsinasta harjojeni kanssa ja suljin ovet perässäni.

Palasin karsinalle jonkun ajan kuluttua vaihdettuani ylleni ratsastushousut ja haettuani Samin varusteet ratsastusta varten. Kiepsautin pintelit jalkoihin ja laskin pehmeänahkaisen koulusatulan hevosen selkään jättäen satulavyön löysälle kiristääkseni sen myöhemmin. Sitten sujautin hevoselle suitset päähän ja lähdin taluttamaan sitä kohti maneesia.

Kävelin käytävän päässä sijaitsevalle leveälle sisäänkäynnille, jonka yläpuolella oleva kyltti kertoi tien vievän maneesiin. Avasin oven ja astuin sisään valtavaan ratsastushalliin sulkien pariovet perässäni. Näihin treeneihin meille riittäisi kyllä puoletkin käytössä olevasta alueesta.

Kiristin Samin satulavyön ja nousin pää korkealla sieraimiaan päristelevän herran satulaan reippaalla ponnistuksella. Sam otti pari sivuaskelta tuntiessaan painoni selässään, mutta sain sen pysymään paikoillaan pienellä käden liikkeellä. Ori ei ollut heittänyt minua selästään pitkään aikaan, sen verran hyvin olin sen oppinut tuntemaan. Kaikenlisäksi ikä oli tasoittanut ratsuni luonnetta.

Aloitin alkulämmittelyt ensin reippaassa käynnissä ja myöhemmin ravissa herätellen ratsuani koko ajan paremmin tuntumalle kevyillä puolipidätteillä. Ratsastin pieniä voltteja saadakseni hevosen taipuisaksi ja vetreäksi. Pian tunsin Samin olevan tarpeeksi yhteistyöhaluinen ja saatoin alkaa koota ratsuani paremmin alleni. Pitkän ja huolellisen treenauksen tuloksena ori taipui peräänantoon nopeasti.

Tiivistin istuntaani ja kokosin ratsuani entisestään istuen mahdollisimman syvälle satulaan. Sam saavutti lopulta haluamani kokoamisasteen, passagen, jonka kautta kokoamalla vielä lisää ylsimme piaffeen asti. Hevosen suupieliin muodostunut vaahto roiskui jo orin ryntäille kun hiljalleen aloin antamaan Samille enemmän ohjaa. Lopulta annoin sen kulkea pitemmillä ohjilla jotta säästyisimme selkälihasten jumiutumiselta.

Ajattelin ilmoittavani Samin kohtapuoliin jonkinasteisiin kisoihin, ehkä hieman helpompiin muutosta aiheutuneen pienen tauon takia. Hevoselle olisi myös varattava aika hierojalta, iäkkäämmän herran kohdalla lihaksisto kun tahtoi junnata helpommin kuin nuoremmalla iällä. Kurottauduin hevosen kaulaa myöten.
"You're the best", kuiskasin hiljaa sen korvaan saaden Samin heilauttamaan päätään ja pärskähtämään ääneen.

Hoidettuani Samin kuntoon ratsastuksen jäljiltä päätin kipaista yksityisenomistajien taukotilassa. Huoneessa istui iltaa muutama muukin tallilainen, jotka tunnistin Minniksi, Rosaksi, Jemiinaksi ja Zuhraksi. Myöhemmin paikalle ilmestyivät myös Miranda ja tyttö jonka nimeä en sillä hetkellä muistanut. Myöhemmin sain selville tämän kuitenkin olevan sen uuden welshin omistaja, Sinttu. Päätin painaa nimen mieleeni tällä kertaa pysyvästi. Melkein koko jengi oli siis koossa Isabellaa ja muutamaa muuta lukuunottamatta.

"Heip", tervehdin toisia ja harpoin kaapilleni kaivelemaan sieltä itselleni vaihtovaatteet. Kävin vaihtamassa asuani suihkujen pukuhuoneessa, minkä jälkeen palasin takaisin muiden luo.
"Kertokaas mistä sitä ollaan jääty paitsi", tokaisin ja istahdin hetkeksi sohvalle.
"Etpä kai mistään sen kummemmin", Minni lausahti omalta paikaltaan.
"Hmm, no hyvä."
"Olit ratsastamassa?" Rosa tiedusteli hörppien mukistaan höyryävän kuumaa kahvia.
"Jep. Ihmeen hyvin Sam kulki, sillä olikin kyllä aika lailla virtaa parin päivän paussin jälkeen."
Sain osakseni hajamielisiä nyökkäyksiä. Ajattelin käydä soittamassa hevoshierojalle saman tien, joten kävin hakemassa kaapistani reunoista rypistyneen paperinpalan jossa luki tarvitsemani numero, näpyttelin sen puhelimeeni ja annoin puhelinlankojen laulaa.

// Toivottavasti ei silmät mene rikki kun tuota sönkötystä lukee, pahoittelen mahdollisia ajatuskatkoja ja möhlintöjä etenkin tuon ratsastusosuuden kanssa :'D yöllä ei pitäisi kirjoittaa