Miranda Serena Louise Fort & Harle ja Perfect

Auton moottori pauhusi ja upea, kiiltävä pinta välkehti auringossa. Ferrarini kiihdytti ja moottoritiellä olevat rekat ja Toyotat saivat jäädä kauas taakse. Minä, Miranda Serena Louise Fort en kitsastellut mitä tuli uusimpiin autoihin, bling blingiin, Luis Vuittonin laukkuihin ja Betsey Johnsonin kenkiin, tai upeisiin ratsuihini.
Karsinapaikka maksaa 1500€ kuukaudessa, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen määrään mitä pulitan viikoittain kaikesta muusta.
Moottoritien pauhu jäi taakseni kun hidastin pienemmälle tielle. "Todella toivon ettei talli ole tämän polun tasoinen"
Mutisin huolehtiessani kuinka paljon vahinkoa tämä hirveä kivitie tekee autoni pohjaan.

Onneksi se ei jatkunut enään pitkään. Pian edessäni siintivät upeat, ja vehreät niittyalueet ja hyvin hoidettu autotie. Ja sitten se tuli esille, nyökytin hyväksyvästi kun näin upean tiilitallin ja paljon erillaisia aktiviteettejä ja tiluksia pihamaalla. Muutamia hevosia ravasi tarhoissa ja joukko erittäin komeita tallipoikia lapioi lantaa. Vaikkei ulkona mikään lämmin ollutkaan ja luntakin oli maassa, kenttä ja tarhat olivat kuin keskikesällä, täysin lumettomat ja kuivat, hevoset näyttivät tyytyväisiltä. Parkkeerasin ferrarini muiden autojen joukkoon, astelin ulos autosta, vaalea tukkani hulmusi ja tietenkin, kipitin korkokengilläni (joo hei tietenkin mulla on vaihtokengät mukana!) tarkistamaan onko autoni kärsinyt matkalla. Kun havannoin että eihän se ole, lähdin astelemaan laukku heiluen talliin. #Suomi on inhottavan kylmä maa, ja kaikki edelliset tallit joissa kävin ovat olleet täynnä kapisia ravureita ja lannanhajua#

Onneksi ajatukseni muuttuivat heti kun astuin talliin. Kaunis, silkkinen ja kultareunuksinen punainen matto levittäytyi tallin käytävillä. Sitten silmiini osui kauniiden ja suurten karsinoiden lisäksi käytävän päässä häämöttävä maneesi. "Loistavaa, pistivät heti paremmaksi." Sanoin, vaikkakin talli ei ollut vielä läheskään yhtä vakuuttava kuin talli jossa hevoseni asuivat Englannissa. Korot kopisivat mattoa vasten kun käännyin oikealle karsinarivin jälkeen. Ja sitten olin täysin myyty. Solarium, juoksumatto, uima-allas, sauna, kaikki oli paikallaan. Eniten kuitenkin innostuin nähdessäni kyltin Omistajien Alueelle. Ei tietoakaan ärsyttävistä tuntilaisista tai muista puliveivareistä lääppimässä miljoonaratsujani. Mutta nyt ei todellakaan ollut aikaa käydä hemmottelemassa itseäni (vaikka kieltämättä infrapuna sauna houkuttelisi) vaan nyt olivta vuorossa holsteinhevoseni. Ne oli tuotu tallille jo edellispäivänä ja kuulemma asuttivat karsinoita 1. ja 3. Lähdin kopistelemaan kohti kyseisiä karsinoita, ja yllätyin kuinka lähellä ne olivat kaikkea ihanaa. Oikeat aitiopaikat mussukoilleni. Silloin huomasin jonkun naikkosen astelemassa pois Omistajien alueelta.

"Tiedätkö sattumoisin missä on tallin omistaja?" Kysyin pirteästi britti-aksentillani. Itseasiassa nainen näytti aika lailla samalta kuin minä, vaikkakin selvästi suomalainen. "Puhut juuri hänelle" nainen vastasi minulle. Hymyilin yllättyneenä, noin nuori, vihdoinkin kunnon nainen johdossa eikä mikään kaljamahainen partasuu mies joka tekee ties mitä siellä metsäpolulla. Lähdimme yhdessä jutellen hevoseni luo. "Tässäpä on minun omat kullannuppuni." Esittelin samalla kun yritin saada Perfectiä riimutettua. "Et sä voisi ottaa tota mun oriani ulos, mä luotan ettet sä tee sille pahaa" huikkasin Isabellalle ja talutin tammani käytävälle. Neitosella oli suomi-loimi päällä ja se hörähteli pää ylhäällä. "Eikö se ookkin hieno, tuotu Hollannista suoraan kasvattajalta. Sen suvussa on ollu jo parikin Olympialais voittajaa ja tää on ihan mahtava kouluhevonen." Kehuin tammaani maasta taivaisiin samalla kun Isabella sai talutettua Harlenkin ulos karsinasta. Otin Harlen toiseen käteeni ja seisoin siinä hetken, kauniina ja huoliteltuna kuin maailman kallein timantti, kahden platinaa voittaneen hevosen kanssa. "Tähän ei köyhät pysty" Sanoin itsevarmasti ja lähdin viemään hevosiani kiinnityspaikalle. "Hop! Tallipoika tänne!" Kiljaisin lähellä olevalle komealle ja lihaksikkaalle miehelle joka ilmeisesti siisti satulahuopaa. Mies kääntyi, hymyili, ja lähti kävelemään luoksemme. "Ben..." Isabella mutisi vihaa sähähtävällä äänellä mutta kääntyessäni katsomaan häntä, oli paikalla sädehtivä hymy. "Satuloi minulle tuo ori, ja tamman voi viedä solariumiin, joku kolleegasi voi varmaan vahtia sitä" Käskin ja menin sitten vaihtamaan ratsastusasuuni.

Avasin houkuttelevan oven Omistajien Valtakuntaan. Kaapit loistivat hienoina ja kiiltävinä, kävelin sen luo jossa luki: Miranda Fort ja täytin heti koko kaapin meikeillä, vaihtovaatteilla ja raipoilla ja tietenkin kuvilla omista hevosistani. Sitten kipitin paljain jaloin suihkuille ja vaihdoin siellä ratsastusasuuni. Sitten nappasin hienon ja koristellun Valentinolta mittatilauksena tilatun raipan ja astelin takaisin tallinpuolelle. Sillä aikaa kun olin vaihtanut vaatteet oli Ben jo satuloinut Harlen ja Perfect näkyi oleilevan solariumissa mustatukkaisen tallipojan valvomana. Ben ojensi minulle ohjat ja lähdin taluttamaan oriani maneesiin. "Kulta pieni, eikö ole ihanaa kun et joudu palelemaan ulkona?" Lepertelin miljoonakonilleni ja avasin maneesin oven. Olin vakuuttunut sillä maneesi oli oikein kookas ja hyvin hoidettu, lähes sitä tasoa mihin olimme Englannissa tottuneet. "Sinä siellä, auta minut selkään" Pyysin lähellä seisovalta tallipojalta. Poika käppäili luoksemme ja punttasi minut korkean ratsuni selkään. Ratsastin oriin estepuolelle. Siellä oli pystytetty joitakin 120cm korkeita trippeleitä ja oksereita, joten ne olivatkin sopivat meidän pikkutreeniimme. Aloittelin sillä että kävelytin rakasta mussukkaani 10minuuttia minkä jälkeen nostin laukan kulmasta. Oriin innostunut laukka oli ehkä liiankin innostunutta sillä se päättyi kunnon pukkisarjaan. Ja sitten lensin satulasta. Kun kömmin ylös, näin että ori piti vasenta etujalkaansa ylhäällä eikä laskenut painoa sille.

~Tähän tunnelmaan päätän tarinani ja se jatkuu seuraavassa tarinassani!