minttu & Hanaon

Minulle on sinänsä aina ollut ongelma saada Hanaonia sijoitettua yhtään mitään sen kauas kantaneen ihmissyöjämaineen vuoksi, enkä voi kieltää etten olisi huokaissut helpottuneena kun sen vihdoin sain pois omasta tallistani. Ei sillä, mielellänihän tuota typerää naamaa katselee muttei mielellään kovin monta tuntia päivässä kun samalla yrittää hoitaa poneja, eikä varsinkaan silloin kun se karkaa tarhasta sama typerä ilme naamallaan ponien sekaan kentälle juoksemaan.

De Luxe on siis monellakin tapaa unelmieni täyttymys; hifistelytalli täynnä asioita joista moni maallikko ei ole koskaan kuullutkaan ja tallivuokra joka hipoo taivaita - toimiva keino pitää asiattomat persaukiset hevosenomistajat ja pikkutytöt pois tallin nurkilta roikkumasta! Kun tallilla ei ulkopuolisia käy ja kaikille tallilla käyville on toimitettu lista siitä mitä saa ja mitä ei saa tehdä on aika turvallista sanoa että paremmissa käsissä ei kultaponini ole ollutkaan sitten syntymäkotinsa, ympäristöstä puhumattakaan!

Siksi olinkin kerrankin iloinen nähdessäni Hanaonin ensimmäistä kertaa sinä päivänä - ja olihan se myöskin ensimmäinen kerta kun koko tallilla kävin sen jälkeen kun olin sen kelvolliseksi tarkastanut. En ehkä myönnä että minulla olisi sitä ollut varsinaisesti ikävä - enemmänkin olin enemmän kuin iloinen rauhasta ja hiljaisuudesta.

Hanaonin siirto tallille olikin ollut kokonaan oma urakkansa, ja olinkin hiukan hämmentynyt, että se ylipäätään kelpuutettiin tallille sen show:n jälkeen jonka se keksi järjestää ensin kuljetusautosta pois tullessa ja myöhemmin karsinaan taluttaessa. En edes muista koska se on ollut viimeksi niin pahana; vaikka Hanaon ei ole mikään erityisen kiva hevonen hoitaa on se aina ollut asiallinen lastaus- ja kuljetustilanteissa. Tällä kertaa asiat eivät ilmeisesti olleet sujuneet juuri niinkuin se oli keksinyt haluta, vaan ulos kopista tultiin ryminällä ja lujaa. Oli kirjaimellisesti näin lähellä ettei ori lähtenyt käsistä ja suoraan kohti tarhaa, jossa ruunikko tamma seurasi uteliaasti pihalla tapahtuvaa mittelöä, johon oli tässä vaiheessa osallistunut minun ja huono-onnisen tallipojan lisäksi ainakin kolme muuta tallipoikaa ja hysteerisen oloinen tyttö valkoisissa ratsastushousuissa ja kimo poni riimunnarun mitan päässä. Saatuamme Hanaonin hyvän ajan päästä hallintaan (mukana oli mm. juoksutusraippa) olivat tallipojat jo ottaneet kunnioittavaa etäisyyttä oriin, ja sainkin kaikessa rauhassa taluttaa sen talliin ketjuriimunnaru turvallisesti turvan ympärillä. Tässä vaiheessa Hanaon päätti, että talli on paras paikka ikinä, ja kiskaisi menemään komeassa liitoravissa suoraan tallin ovesta sisään ja ensimmäiseen tyhjään karsinaan, jonka ovikin oli sopivasti auki. Paha kyllä karsina sattui kuulumaan juurikin sille kimolle ponille joka omistajineen saapuikin paikalle kuin kutsusta juuri kuin rakas kilparatsuni päätti nautinnollisesti huokaisten heittää selälleen karsinan pohjalle ja piehtaroida oikein kauan. Logiikan reimuvoitto tai puhdasta vittuilua, en tiedä.

Olin siis melko varma, että jollei minua odottaisi talissa kurainen ja nälkäinen hevonen olisi siellä vastassa joukko vammautuneita tai muuten vain loukkaantuneita tallipoikia, ja kauhunsekaisin tuntein astuessani talliin olin hämmentyä kuoliaaksi tajutessani että karsinassa seisoi hörökorvainen utelias Hanaon päässään kiiltävä nahkariimu ja päällään sentilleen oikein aseteltu fleece-viltti. Kuolleita tallipoikiakaan en löytänyt ainakaan lähimaastosta, ja toivoin hartaasti etteivät kyseiset tallipojat olleet jo lähteneet ambulanssilla sairaalaan tai lievemmässä tapauksessa käsi irti terveyskeskukseen.

Tullessani lopulta siihen johtopäätökseen, että minua ei ainakaan toistaiseksi oltu heitetty pellolle tai haastettu oikeuteen kaivoin laukustani harjapakin ja siirryin karsinan puolelle. Olin tuonut valtaosan Hanaonin tavaroista jo tuodessani itse hevosen, mutta pieniä tavaroita kuten vaikkapa harjapakki tai kilpailupintelit löytyi jatkuvasti, ja niitä saisikin varmasti olla vastaisuudessakin kantamassa jatkuvasti tallille. Hanaon oli hoitaessa tottakai oma säteilevä itsensä, ja puhistessaan molemmilta puolilta tiukasti kiinni sidottuna käytävällä hymisin voitonriemuisena. Ainakin toistaiseksi kaikki oli normaalisti ja hyvin.

Tästä onkin hyvä aloittaa taipaleemme De Luxen asukkaina!

ps oon kirjottanu hoitotarinoita viimeks joskus kun olin ehkä 9 joten en tiedä mitä näissä pitää tehä sori :----D